Kokkolan Matkatoimisto lähti sadanteen Vasaloppetiin kahdella bussilla; ensimmäinen bussi torstaina Jonas Dahl matkanjohtajanaan, toinen perjantaina Kimmo Kalliokoski porukan vetäjänä. Yhteensä matkustajia oli 90 eli aika iso osa mukana olleista suomalaisista matkasi keltaisilla busseilla. Jonakselle lankesi aika iso vastuu molempien ryhmien numerolappujen hakemisen ja seedauksen hienosäädön...

Hei! Marcialonganmatkalta on palattu. Olimme liikkeellä 22 hengen seurueella. Väkeä oli pohjoisesta, Keski-Pohjanmaalta, Etelä-Pohjanmaalta, Satakunnasta ja Varsinais-Suomesta. Järjestelyt onnistuivat pääosin suunnitelmien mukaan, mutta ainahan reissuilla sattuu ja tapahtuu. Finnairin ryhmäosasto oli ohjeistanut meitä varaamaan suksipussit yhden henkilön nimelle per varaus. Siinähän riitti lentokentällä molemmissa päissä sumplimista, mutta sukset...

Yhä useampi Suomalainen yritys tekee yhteistyötä ulkomaisten yritysten kanssa tai vie tuotteitaan ulkomaille. Moni yritys on tottunut kommunikoimaan ulkomaisten sidosryhmiensä kanssa etänä jo ennen koronaa, mutta koronatilanteen myötä moni etäyhteyksiin tottumaton yritys on yhtä lailla saanut siirtyä työskentelemään etänä. Kaikkea ei kuitenkaan voi tehdä etänä,...

“Milloin voi taas matkustaa?” on kysymys, jonka saamme usein kuulla asiakkailtamme. Matkustaminen on käytännössä mahdollista tälläkin hetkellä, lennot kulkevat, vaikkakin hieman suppeammilla aikatauluilla kuin normaalisti, ja monet hotellit ovat avoinna. Ulkoministeriö kehottaa kuitenkin edelleen suomalaisia välttämään turhaa matkustamista. Juuri nyt olemme vielä kaukana vapaasta liikkumisesta,...

Moni meistä haaveilee jo lomamatkasta, mutta uskaltaako matkan jo varata? Ota yhteyttä niin voimme varata matkan juuri sinulle sopivin ehdoin. Alla on muutama esimerkki joustavista matkaehdoista. Apollomatkat tarjoaa kaikkiin uusiin kesän 2021 matkavarauksiin avoimen kaupan, jonka ansiosta voit peruuttaa matkan maksamalla ainoastaan toimistokulut 20 €/hlö kun...

Talvi tekee tuloaan!   Hiihdon harrastajat odottelevat jo innoissaan lunta. Ensilumen latuja on avattu Rukalla ja Vuokatissa. Imatralla avataan 23.10.   Hiihtotunnelit taitavat myös olla jo kovassa käytössä. Autamme mielellämme majapaikan etsinnässä kun lumileiriä suunnittelet. Talven kansainvälisten kisojen osalta tilanne on odottava. Tsekissä koronatilanne on tällä hetkellä todella ongelmallinen. Seuraamme...

Tervetuloa mukaan laadukkaalle treeni- ja hyvinvointilomalle Mallorcalle idylliseen Port de Pollençan kalastajakylään 17. – 24.10.2020. Kokkolan Matkatoimisto ja Fitverstas toteuttavat matkan yhteistyössä. Mukaan lähtee kaksi taitavaa ammattivalmentajaa. Matkan aikana nautit upeasta, urheilijoille suunnatusta, neljän tähden hotellista sekä terveellisestä ruuasta. Tällä reissulla treenataan välillä kovaa niin salilla...

Elämme tammikuun loppupuoliskoa ja talven pitäisi olla kovimmillaan. Helmikuun alkupuolella alkavat massahiihtotapahtumat Suomessa. Muualla Euroopassa on kausi jo käynnissä. Vasaloppetiin on runsas kuukausi jäljellä. Normaalisti tässä vaiheessa neuvoisin hiihtämään niin paljon kuin mahdollista; keräämään kilometrejä, harjoittelemaan tekniikkaa ja hiihtämään sunnuntaisin pitkää rauhallista lenkkiä. Valitettavasti lunta...

Lokakuun alkaessa saatat huomata, että jäljellä on vain muutama kuukausi talven hiihtotapahtumiin. Jos et vielä ole aloittanut treeniä, niin on korkea aika pistää töpinäksi. Useimmat tiedostavat syysharjoittelun tärkeyden, monilla on kuitenkin vaikea saada itsensä sohvalta ylös ja treenaamaan tähän vuodenaikaan. Arki on hektinen ja aika...