Lokakuun alkaessa saatat huomata, että jäljellä on vain muutama kuukausi talven hiihtotapahtumiin. Jos et vielä ole aloittanut treeniä, niin on korkea aika pistää töpinäksi. Useimmat tiedostavat syysharjoittelun tärkeyden, monilla on kuitenkin vaikea saada itsensä sohvalta ylös ja treenaamaan tähän vuodenaikaan. Arki on hektinen ja aika...

Matkatoimistomme järjesti kymmenennen vaellusmatkan Itävallan Tuxertalin kauniisiin alppimaisemiin. Tällä kertaa ajankohdaksi olimme valinneet heinäkuun, jolloin kukkaloisto on parhaimmillaan. Varsinkin alppiruusut kukkivat kauniisti. Majoitus meillä oli koko ajan Lanersbachissa Hotel Jägerissä, missä meistä pidettiin todella hyvin huolta. Valtaosa ryhmästä tuli liityntälennolla Kruunupyystä, muutama pariskunta Vaasasta ja muutama...

Romania on suomalaisille melko vieras matkakohde, mutta sen suosio matkailumaana on nousemassa. Pinta-alaltaan Romania on suuri ja sieltä löytyykin paljon nähtävää aina Bukarestin kaupunkielämästä Transilvanian vuoristoon ja metsiin. Asukkaita maassa on noin 19,5 miljoonaa ja valuuttana käytetään Romanian leuta. Romania kuuluu Suomen kanssa samaan aikavyöhykkeeseen. Pääsin...

Torstaina 24.1. kokoonnuimme aamuvarhain Kruunupyyn lentoasemalla. Tunnelma tietysti odottava ja korkealla. Meitä oli 8 hengen seurue Pohjanmaalta ja Helsingissä mukaan liittyi 3 kaveria. Münchenin kone ei ollut täynnä, mutta mukana oli selvästi muitakin Marcialongaan menijöitä. Münchenistä nappasimme vuokra-automme; pikkubussin ja farkku passatin. Tavarat mahtuivat kyytiin, kun hyvin...

Hiihtokausi on tullut ja kisat lähestyvät. Tässä vinkit, joilla selviät talven treeneistä ja kisoista. 1. Priorisoi hiihtoa Talvi on tullut ja nyt niitä kilometrejä tulee kerätä. Jottei pitkän matkan kisasi olisi yhtä kärsimystä, tarvitset runsaasti treeniä suksilla. Tammi- ja helmikuun treenien osalta täytyy siis priorisoida hiihtoa. Jos...

Enää viikko jouluun! Toimistossa käy mukava puheensorina ja taustalla soivat joululaulut. Ulkona alkaa jo hämärtää ja ikkunasta näkyy keskustan kauniit jouluvalot ja kauppoihin jouluostoksille kiirehtivät ihmiset. Moni asiakkaistamme on lähtenyt joulunviettoon palmujen alle, kun taas työnsä puolesta usein reissaavat rauhoittuvat joulunviettoon kotonaan. Posti tuo kauniin...