Viikonloppu Transilvaniassa ja Bukarestissa 12. – 14.4.2019

Romania on suomalaisille melko vieras matkakohde, mutta sen suosio matkailumaana on nousemassa. Pinta-alaltaan Romania on suuri ja sieltä löytyykin paljon nähtävää aina Bukarestin kaupunkielämästä Transilvanian vuoristoon ja metsiin. Asukkaita maassa on noin 19,5 miljoonaa ja valuuttana käytetään Romanian leuta. Romania kuuluu Suomen kanssa samaan aikavyöhykkeeseen.

Pääsin itse tutustumaan Romanian matkakohteisiin ja kulttuuriin viime viikonloppuna. Matkaan lähdin avoimin mielin, sillä tietämykseni maasta osoittautui olemaan vain pintaraapaisu totuudesta!

Päivä 1

Lensimme Blue Airin lennolla Helsingistä Bukarestiin. Lento kesti 2 h 50 min ja sujui mukavissa merkeissä 7 hengen matkaseurueeseen tutustuen. Blue Air lentää Helsingistä Bukarestiin kolmena päivänä viikossa ja aikataulut sopivat hyvin yhteen juna-aikatauluun meille Keski-Pohjanmaalta tulevillekin. Lentomme lähti klo 11.40 ja laskeutui Bukarestiin klo 14.30. Lennolle sai varata etukäteen lämpimän aterian ja koneessa sai ostaa naposteltavaa.

Perillä Bukarestissa tapasimme oppaamme ja istahdimme minibussiin. Matka kohti Transilvaniaa alkoi. Perillä oli jo näin huhtikuussa ihanan vihreää ja puissa kukkivat erilaiset kukat. Auton ikkunasta näimme pieniä kyliä ja maatiloja. Romanian maaseudulla asuvat perheet kasvattavat usein kotipihassaan vihanneksia ja pitävät kanoja tai muita eläimiä. Vapaana liikkuvia lammaslaumoja suojeli lammaspaimen paimenkoirineen. Matka Brașoviin kesti kolmisen tuntia autolla ja sinne pääsee helposti myös junalla tai bussilla.

Brașovilla on Kokkolan tavoin kaksi nimeä. Romanialaisen nimen lisäksi kaupungilla on myös saksankielinen nimi Kronstadt. Kaupunkia asuttivat kauan Transilvanian saksit. Yhä tänä päivänä pieni vähemmistö Transilvaniassa puhuu saksaa. Brașovissa asuu vajaa 300 000 asukasta ja sen ystävyyskaupunkeihin kuuluu Tampere. Keskusta on hurmaavan värikäs ja mielenkiintoinen historiallisine rakennuksineen. Brașovissa kannattaa ehdottomasti körötellä kaapelihissillä Tampa-vuoren huipulle ihastelemaan maisemia.

Meillä oli vuorossa opastettu kävelykierros, jonka aikana tutustuimme mm. Mustaan kirkkoon ja kiipesimme Warthen kukkulalle ihailemaan maisemia Mustan tornin juurelta. Kierroksen jälkeen söimme perinteisiä romanialaisia ruokia Brasserie-ravintolassa, torin laidalla. Hotellimme Kronwell oli upea, suurine moderneinen huoneineen ja herkullisine aamiaisineen.

Päivä 2

Aamiaisen jälkeen lähdimme oppaan kanssa ajelemaan kohti Branin linnaa, eli Draculan linnaa! Selkäpiitäni karmi, kun kuuluisa linna vihdoin paljastui sumuverhon takaa. Totuus ei onneksi ollutkaan niin pelottava, sillä Draculaa ei oikeasti ollut olemassa, eikä hahmon innoittajana toiminut Vlad III koskaan asunut Branin linnassa. Mitä ihmettä? No, linnan historia ja Draculan tarina oli silti mielenkiintoinen ja kokemisen arvoinen. Branin linna on toiminut aikoinaan sotilastukikohtana ja oli sisustukseltaan koruton.

Matka jatkui kohti Azugaa ja Rhein Azugan viinikellaria. Saimme tutustua paikalliseen viinintuotantoon ja maistella kuohuviinejä perinteisen romanialaisen lounaan kera. Azuga on mm. Bordeaux’n kanssa samalla leveysasteella, eli ilmasto on täydellinen viinirypäleiden kasvatukseen. Rhein Azugan kellari piti sisässään paljon erilaisia viinejä, joita sai ostaa viereisestä puodista. Tässä vaiheessa harmitti hieman, että matkustin pelkin käsimatkatavaroin. Onneksi heidän viinejä näyttäisi olevan saatavilla myös Suomessa.

Lounaan jälkeen lähdimme kohti Sinaiaa ja Peleșin linnaa, joka toimi aikoinaan Romanian kuninkaallisten kesäpalatsina. Linna on upeimpia koskaan näkemiäni, jokainen yksityiskohta oli tarkkaan harkittu, eikä sisustusta ole muuteltu useaan otteeseen, kuten monessa muussa linnassa on tehty. Linna on valmistunut vasta vuonna 1914, eli siinä oli jo valmistuessaan modernit mukavuudet, kuten sähkö, juokseva vesi ja keskusimurijärjestelmä.

Illalla palasimme Bukarestiin. Söimme illallista paikallisten suosimassa ravintolassa, joka oli aikaisemmin toiminut majatalona. Illan aikana ravintolassa vaihtuivat esiintyjät perinteisestä orkesterista kansantanssijoihin. Ruokarauhaan tottunut suomalainen nautti täysin siemauksin ravintolan iloisesta metelistä.

Päivä 3

Sunnuntai-aamuna suuntasimme oppaamme kanssa Bukarestin kaupunkikierrokselle. Kaupunki oli vasta heräilemässä, joten saimme kävellä rauhassa ympärillemme katsellen. Tutustuimme vanhan kaupungin saloihin ja suurimpiin nähtävyyksiin. Bukarest on ensi näkemältä harmaa ja kommunistisine piirteineen jopa hieman ankea, mutta osaavan oppaan avulla sieltä löytyy paljon nähtävää ja koettavaa. Bukarestin taika piilee kauneudessa, joka pilkahtelee esille betonin lomasta. Vanhassa kaupungissa on paljon ravintoloita, baareja ja kauppoja. Vanhan kaupungin ulkopuolelta löytyy myös useita upeita rakennuksia ja monumentteja. Kierroksen lopussa pääsimme oppaan ansiosta vilkaisemaan Ateneul Român-konserttisaliin. Hiivimme sisään saliin ja istahdimme hetkeksi kuuntelemaan illan suurta hyväntekeväisyysgaalaa varten harjoittelevaa orkesteria. Ihana ja ainutlaatuinen tapa päättää kaupunkikierros ja hieno viikonloppu.

Romaniaan matkustava saa ehdottomasti matkastaan eniten irti osaavan oppaan kanssa. Maa on turvallinen ja helppo kohde myös omin päin matkustavalle. Liikenne on vilkasta, mutta tottunut kuljettaja voi vuokrata auton nähdäkseen muutakin, kuin Bukarestin keskustan. Romania sopii kulttuurista kiinnostuneelle, aktiivilomailijalle, kaupunkilomailijalle ja erinomaisesti lapsiperheillekin. Kokkolan matkatoimistosta voit varata omatoimimatkan ja pidä myös silmällä nettisivujamme, sillä pian julkaistaan suomeksi opastettu Transilvanian kiertomatka. Ruotsiksi opastettu matkamme on nyt myynnissä, sen ohjelman löydät täältä. Kysy lisää Chatissa tai soittamalla 06 8238 300.

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.