8. - 9.11.2018 OOPPERAN KUMMITUS HELSINGIN OOPPERATALOSSA

Kummitus

Pariisin oopperassa tapahtuu outoja asioita ja onnettomuuksia. Niiden seurauksena nuori Christine saa suuren roolin. Mutta kuka saa hänen sydämensä, lapsuudenystävä Raoul vai oopperan maanalaisissa kerroksissa asustava salaperäinen naamioitu mies?

Oopperan kummitus on suuri kertomus taiteen voimasta ja rakkauden kaipuusta. Andrew Lloyd Webberin järisyttävän tehokas musiikki on tehnyt Oopperan kummituksesta maailman suosituimman musikaalin. Vuonna 1986 ensiesityksensä saaneen musikaalin on nähnyt jo yli 140 miljoonaa katsojaa 30 maassa eikä suosiolle näy loppua.

Suomen kansallisooppera teki vuonna 2015 musikaalista uuden version, jonka esillepano on kokoluokassaan ainutkertainen. Esityksessä on mukana Suomen kaikkien aikojen suurin ensemble solisteja, kuorolaisia ja tanssijoita. Lavastaja Teppo Järvisen ja pukusuunnittelija Marjaana Mutasen visuaalinen suunnittelu on saanut vaikutteita Leroux’n alkuperäisen romaanin maailman lisäksi useista eri aikakausista.

Kokkolan Matkatoimisto järjestää 8. – 9.11.2018 bussimatkan Oopperan kummitus-näytökseen. Hintaan kuuluu bussikuljetuksen lisäksi myös mm. yöpyminen uusitussa Original Sokos Hotel Presidentissä, sekä tasokkaat ruokailut meno- ja paluumatkalla.
   
Matkaohjelma:

To 8.11.

Matka alkaa aamulla klo 8.00. Dahlin bussi kuljettaa ryhmän Kokkolasta Helsinkiin. Matkan aikana pysähdymme nauttimaan Tei-tuvan lounasbuffetista Ikaalisissa. Saavumme Helsinkiin iltapäivällä ja kirjaudumme hotellihuoneisiin. Yöpyminen Original Sokos Hotel Presidentissä kahden hengen huoneissa. Hotellista löytyy myös sauna- ja uimatilat. Oopperaesitys alkaa klo 19. Bussikuljetus Oopperatalolle.

Pe 9.11.

Aamiainen hotellissa. Uloskirjautuminen hotellista klo 11. Bussi kuljettaa ryhmän takaisin kohti Kokkolaa. Matkalla pysähdymme vielä nauttimaan kolmen ruokalajin aterian Ravintola Piparkakkutalossa Hämeenlinnassa.


Matkan hinta: 315€/henkilö (edellyttää vähintään 30 matkustajaa)

Hinta sisältää:
  • Bussikuljetuksen Dahlin bussilla ohjelman mukaisesti
  • Buffetlounas Tei-Tuvassa Ikaalisissa
  • Yöpyminen Original Sokos Hotel Presidentissä sis. aamiaisen
  • A-Lippu Oopperan kummitus-oopperaan
  • Kolmen ruokalajin lounas Ravintola Piparkakkutalossa Hämeenlinnassa
  • Matkanjohtajan palvelut

Lisämaksusta:
  • Yhden hengen huone 65€
  • Kotimaan matkavakuutus 32,90€

Ilmoittautumiset:
Kokkolan Matkatoimisto Oy
06 8238 300


Huom! Ilmoittaudu viimeistään 20.9.2018!